Palapelit mukana opetustyössä
Opettaja Eeva Puukka vie palapelejä kouluun. Palapelin kokoaminen sopii luokan yhteiseksi puuhaksi, kun muut hommat on saatu valmiiksi.
Erilaiset pelit ja pelillistäminen ovat merkittäviä aktiivisen oppimisen muotoja, erityisopettaja Eeva Puukka kertoo.
- Pelin avulla voidaan opettaa muun muassa ongelmanratkaisua, ryhmätyötaitoja, kielitaitoa ja esimerkiksi kriittistä ajattelua. Opetuksessani pyrin käyttämään erityyppisiä pelejä, kuten lautapelejä, digitaalisia pelejä, korttipelejä tai palapelejä.
Palapelit sopivat moniin opetustilanteisiin. Esimerkiksi matematiikan tunnilla valmiiksi laminoiduilla ja leikatuilla paloilla voidaan ratkaista matematiikan laskuja. Palapelit, joista löytyy sanoja, voivat motivoida pienempiä oppilaita lukemisen harjoittelemisessa. Paloina voivat toimia myös tavut, joista muodostetaan sanoja. Dominopeli, jossa yhdistetään sana ja kuva sopivat hyvin kielten tunneille uusien sanojen harjoittelemiseen.
Eevan mielestä palapelin kokoaminen sopii myös luokan yhteiseksi puuhaksi, esimerkiksi lisätehtäväksi, kun muut hommat on saatu tehtyä.
Palapelit auttavat keskittymään ja rauhoittumaan
Pelien on todettu edistävän ja parantavan oppimista, sillä pelitilanteessa syntyvät tunteet tukevat muun muassa muistamista.
- Hauskuus ja siitä tuleva mielihyvä sekä motivaatio ja tiedon saaminen omasta edistymisestä ovat pelaamisen selkeitä hyötyjä. Pelit tuovat oppitunneille mukavaa vaihtelua ja innostavat oppilaita. Palapelien kokoaminen voi myös auttaa oppilaita rauhoittumaan ja keskittymään, Eeva kertoo.
Erilaisia oppimista palvelevia pelejä kannattaa rohkeasti kokeilla opetuksessa, Eeva kannustaa.
- Toki se vaatii välillä omaa panostusta, suunnittelua ja joskus oman materiaalin tekemistäkin, mutta aina ei tarvitse kaikkea itse askarrella. Opettajien oppaista löytyy monesti jo valmista materiaalia, jota hyödyntää. Rauhattomille oppilaille palapelit voivat auttaa etenkin keskittymisessä ja rauhoittumisessa. Palapelin kokoaminen luokassa yhdessä opettaa tiimityötä, ja lisäksi se ei vaadi sääntöjen tai ohjeiden kertomista, joten se on helppo toteuttaa ilman suuria valmisteluja.
Eeva toivoo, että hän voi käyttää mahdollisimman paljon opetuksessaan toiminnallisia menetelmiä, johon kuuluvat erilaiset pelit. Palapelien avulla oppilaille voisi luoda erilaisia ongelmanratkaisutehtäviä. Tai vaikka kokonaisen pakohuonepelin, jossa palat joutuu ensin etsimään ja niistä muodostuva koodi vie oppilaat taas seuraavan vihjeen luo.
Palapelin kokoaminen liittyy jonkin verran Eevan opetustyöhön ja myös vapaa-aikaan.
- Mieheni perheellä on perinne aina jouluisin, jolloin he kokoavat yhdessä ison palapelin, ja tähän perinteeseen itsekin tykästyin. Myös korona-aikana tuli koottua useampia palapelejä. Arjessa palapelien kokoaminen on myös hyvää vastapainoa ruutuajalle.
Pienen Harrastepuodin palapelivalikoimaan kuuluu pakohuonepelit
Escape-palapelin kuva on lähes sama kuin kannessa, mutta muutamilla eroavaisuuksilla. Eroavaisuuksista syntyy 6-8 arvoitusta. Jokaisesta arvoituksesta vastaukseksi pitää saada numerosarja (yleensä 3-5-numeroinen). Kun olet ratkonut kaikki arvoitukset, etsi reunapaloista ne numerosarjat, jotka olet mielestäsi saanut arvoituksista. Kokoa reunapaloista yhtenäinen palarypäs ja olet onnistunut pakenemaan!
Pakohuonepeli: Ravensburger 759 palaa Saluuna
99 palan pakohuonepalapelit löydät Lahjaideoita-sivulta.
Bluebirdin Etsi ja löydä -palapelissä on sinulle tehtäviä: Kokoa palapeli ja etsi sen jälkeen kuvasta 15 asiaa. Löydätkö sinä kaikki? Palapelin aiheena on lelutehdas, ja siinä on 150 palaa.
EBoy Peecolissa voit laskea, montako hahmoa tai kuvaa löydät kultakin riviltä.
Koko Pienen Harrastepuodin valikoiman löydät täältä.
Lue myös Pienen Harrastepuodin blogin muita haastatteluita ja vinkkejä täällä.