Palapelin tekeminen tekee hyvää aivoille ja muistille

08.05.2023

Muistiliiton neuvontakoordinaattori Mailis Heiskanen muistuttaa, että aivot tykkää virikkeistä ja haasteista. Palapelien tekeminen on yksi hyvä keino tarjota aivoille hommia.

Palapelien tekeminen parhaimmillaan voi lisätä silmien ja käsien koordinaatiota sekä loogista ajattelua. Samalla myös kokonaisuuksien ja avaruudellinen hahmottaminen kehittyy, Mailis Heiskanen kertoo.

– Pieni käsijumppa alkuun voi virittää hyvin tunnelmaan. Paloja voi myös kosketella ja pyöritellä käsissä, näin myös tuntoaisti aktivoituu.

– Palapelien tekeminen yhdessä voi olla hyvä hetki, jossa sekä muistisairas että läheinen on läsnä saman asian äärellä. On myös hyvä kiinnittää huomiota tilaan, missä palapeliä tehdään. Ettei ole liikaa taustahälyä ja muita häiriöitä.

Myös sopiva palapelialusta on tärkeää, että palapelin saa sivuun jos pöydälle on muuta tarvetta.

Valaistukseen kannattaa myös kiinnittää huomiota, että kiiltäväpintaiset palat eivät kiillä liikaa. Monen korkealaatuisen palapelin palojen pinta kiiltää, koska kiiltävä pinta tuo painetun kuvan värit tarkemmin esille.

– Aktiviteettiä yleensäkin kannattaa suosia silloin, kun muistisairaan vireystaso on parhaimmillaan. Näin voidaan välttyä niin sanotulta turhalta turhautumiselta, Mailis muistuttaa.

Selkeät kuvat ja tutut teemat

Mailiksen mukaan palapelin kuvissa kannattaa suosia selkeästi hahmottuvia kuvia ja hyödyntää teemoja, jotka ovat olleet ihmiselle tuttuja: esimerkiksi maisemat ja kaupungit, joissa ihminen on vieraillut.

– Kannattaa suosia aiheita, jotka ovat tai ovat olleet muistisairaalle kiinnostavia, esimerkiksi maatilaan liittyvät asiat ja eläimet, autot, kukat. Abstraktit kuvat ja liian samaa värimaailmaa olevat kuvat voivat olla huonoja. Liian hankalia ja toisaalta liian helppoja palapelejä kannattaa välttää.

Liian vaikeat palapelit turhauttavat, niin myös liian lapselliset palapelit. Sopiva palapeli voi löytyä lasten palapeleistä tai palapeleistä, joissa on 300 palaa.

– Jos mahdollista, aivojen aktivointiin kannattaa yhdistää liikunta, vaikkapa muutaman kerran tuolilta ylösnousu ja sormijumppa. Tietynlainen yhdistetty muisti- ja liikuntaharjoittelu hidastaa aivojen vanhenemista. Tosin, on hyvä muistaa, että aivojen aktivoinnin vastapainona tarvitaan myös lepoa ja riittävää palautumista.

Aivoja kannattaa aktivoida. Mailis nostaa esiin Finger-tutkimuksen, joka osoitti ensimmäisenä maailmassa, että noudattamalla monipuolista elintapaohjelmaa voidaan parantaa ikääntyneiden kognitiivisia taitoja ja ehkäistä muistitoimintojen heikentymistä.


  • Lue myös muut Pienen harrastepuodin jutut, vinkit ja testit Puodin blogissa

Palapelikauppa Pieni Harrastepuoti on verkkokauppa ja nyt myös kivijalkaliike Malmilla Helsingissä.

Osoite: Kotinummentie 4D, 00700 Helsinki

Avoinna: 
ti ja ke klo 14-18
la ja su klo 12-17
Avoinna myös sopimuksen mukaan