Koukussa vänkyräpalaisiin palapeleihin

15.05.2022

Jutta osti ensin vahingossa vänkyräpalaisen palapelin. Se ei jäänyt viimeiseksi vänkyräpaiseksi. Erikoisleikatut palat eli smart cut -palat ovat nyt hänen suosikkejaan.

Jutta Savela, 26, osti vahingossa palapelin, jossa oli vänkyrät palat. Hän oli kuullut niiden olevan haastavia, mutta jo ensimmäisten kohdalla kokoaminen palkitsi ja innosti. 

Myös Jutan kumppani piti vänkyräpaloista, joten se lisäsi pariskunnan innostusta palapeleihin.

Varsinainen palapeliharrastus hänellä lähti käyntiin vuoden 2020 koronakeväänä. Hän halusi keksiä jotain kivaa tekemistä kotiin. 

Nyt Jutta tekee palapelejä säännöllisesti sekä itsekseen että kumppaninsa kanssa. Jutan suosikkeja ovat palapelivalmistajat Eurographics, SunsOut ja Cobble Hill.

- Olen tykännyt kaikista näistä palapelimerkeistä. Ne ovat olleet laadukkaan oloisia, niissä on tukevat ja siististi leikatut palat, jotka eivät ole eivät ole liian tiukasti kiinni toisissaan.

Eurographics käyttää nimitystä smart cut -paloille, joissa on erikoisleikkaus.

Kannattaako aloittelijan kokeilla vänkyräpalaisia palapelejä?

- Sanoisin, että miksi ei. Joidenkin mieleen vänkyräpalat ovat, ja joidenkin ei. Se selviää vain kokeilemalla. Lopulta ero tavallisesti leikattujen palojen kokoamiseen ei ole suuri, ja vänkyräpalat voivat tuoda vaihtelua kokoamiseen. Palojen muotoja voi myös hyödyntää kokoamisessa.

Jutta Savela kokoaa 1000-1500 palan palapelejä, koska pöytätilaa ei ole suuremmille palapeleille. Palapelien aiheet vaihtelevat maisemista fantasiaan ja kuvastoihin.

Jutta harrastaa myös koirien kanssa. Palapelien kokoamiseen koirat eivät saa osallistua.

Toinen koirista jäi kerran "kiinni rysän päältä", kun yksi pala uupui palapelistä. Se oli varmasti syönyt yksittäisiä lattialle tippuneita paloja aiemminkin, Jutta arvelee.

- Tämä on tuottanut jonkin verran haasteita kodin tilan jakamisen ja palapelipöydän sijoittamisen suhteen.


Tutustu Pienen Harrastepuodin palapelivalikoimaan ja löydä itsellesi mieluista koottavaa. Valikoimaan kuuluu pelejä ensipeleistä aina 5000 palan palapeleihin asti. Tilaamme myös toiveiden mukaan, jos valikoimasta ei löydy sopivaa aihetta tai palamäärää. Ota rohkeasti yhteyttä!

Tietoa eri palapelimerkeistä löydät Palapelimerkit tutuiksi -artikkelista. Siellä on tietoa esimerkiksi Bluebird Puzzlen, Eurographicsin, Ravensburgerin, Castorlandin, Cobble Hillin ja Clementonin palapelien paloista. Pikkuhiljaa palapelien merkit ja tiedot niistä laajenee.

Pienen Harrastepuodin valikoimasta löytyy Eurographicsin vänkyräpalaisia palapelejä hintaan 14,95 euroa.

SunsOutin palapelien kuvittajat ovat korkealaatuisia ja merkistä on tullut varsin suosittu. SunsOutin palapelit löydät hakusanalla "sunsout" ja SunsOutin muotopalapelit löytyvät Muotopelit-sivulta

Tutustu myös puodin muihin blogeihin, vinkkeihin, haastatteluihin ja palapelitesteihin.

Seuraa Pientä Harrastepuotia Facebookissa ja Instagramissa nimellä @pieniharrastepuoti