Harrastuksina palapelit ja moottoripyöräily

Espoolaista Kirsi voi sanoa palapelien superkokoajaksi, sillä hän kasaa keskimäärin 20 palapeliä kuukaudessa. Palapelien kuvat vaihtelevat, mutta hän tykkää koota myös auto- ja moottoripyöräaiheisia.
Hän on ikänsä ollut kiinnostunut jenkkiautoista.
– Jopa nuoruudessa olen ollut mukana duunaamassa autoja, Kirsi kertoo.
Nykyinen kiinnostus moottoripyöriä kohtaan johtuu siitä, että hänet pyydettiin MP-Messuilla liittymään Gospel Riderseihin, vaikkei hänellä omaa pyörää ollutkaan.
Yhteisön kautta hän tapasi nykyisen aviomiehensä, moottoripyöräilevän Vexin.
Reilu vuosi sitten Kirsi innostui palapeleistä. Aviomies kannusti palapeliharrastukseen ostamalla varastoon hyllykön. Pikkuhiljaa hyllykkö on täyttynyt palapeleistä, ja nyt Kirsin kokoelmaan kuuluu kolme hyllyköllistä palapelejä. Yhdessä on ne palapelit, jotka hän haluaa säilyttää. Muut ovat vielä kokoamattomia.

Kirsi ostaa paljon uusia palapelejä

Kirsi pitää juuri avatun palapelin tuoksusta. Mutta nykyisin hän myös tekee vaihtokauppaa toisten harrastajien kanssa.
Hän kokoaa 500-1000 palan palapelejä, sillä ne mahtuvat alustalle. Kirsin suosikkimerkin Falconin vintagetyylisissä kuvissa esiintyy paljon vanhoja autoja ja moottoripyöriä.
Kirsi perusti Facebookiin Palapeliryhmä-nimisen palapeliyhteisön. Ryhmässä palapeliharrastajat saavat julkaista kuvia kokoamistaan palapeleistä. Näin toiset harrastajat näkevät, mitä kaikkea on tarjolla. Ryhmän kautta palapeleille löytyy usein myös seuraava kokoaja.
Kirsin molemmat harrastukset jatkuvat kesän tullen. Kesällä on kiva istua moottoripyörän kyydissä ja tavata moottoripyöräileviä tuttuja. Palapeleille Kirsin puoliso lupasi ostaa lisää hyllytilaa, koska osan palapeleistä Kirsi haluaa säästää.
– Kun kuva ja laatu miellyttää, palapeli on kiva koota joskus uudestaan.

Kommentoi

Shopping Cart
Scroll to Top