Etsitkö palapeleistä innostuneelle lahjaa, joka ilahduttaa, inspiroi ja tuo kiireettömiä hetkiä palapelien ääressä? Tässä sinulle Pienen Harrastepuodin viisi parasta lahjavinkkiä kevään juhliin – äideille ja isoäideille, valmistuneille, syntymäpäiväsankareille ja hääpareille.
1.Palapelien alustat ja palapelisalkut auttavat siirtelyssä ja säilytyksessä
Aikuiseen makuun löytyy aiheita valtava määrä ja palamäärissäkin on valinnanvaraa 99–6000 palan välillä. Kaikkien palamäärien kokoamista, siirtämistä ja säilyttämistä helpottaa palapelialustat ja palapelisalkut. On palamäärä sitten iso tai pieni, löytyy säilyttämiseen ja siirtämiseen ratkaisu: kovat palapelialustat ja rullattavat palapelimatot.
Myös palapelisalkut tekevät rakentelusta sujuvaa – kotona, mökillä, matkailuautossa, missä sitten liikuttekaan. Keskeneräinen palapeli on kätevä ottaa mukaan palapelisalkussa, jota voi säilyttää vaikka pystyasennossa. Kantokahvat helpottavat siirtämistä.
Isot palapelit
Palapelialustat ja palapelisalkut
2. Palapelikaupan lahjakortti – lahja, jonka lahjansaaja voi itse valita
Tiedät, että palapelit tai esimerkiksi palapelisalkku olisi mieleinen mutta et ole varma, minkä lahjansaaja valitsisi? Anna lahjansaajalle vapaus päättää itse – lahjakortti verkkokauppaan tai Helsingin myymälään Malmilla on aina toimiva ratkaisu.
Tutustu Pienen Harrastepuodin lahjakorttiin
3. Eurooppalaisten pienvalmistajien erikoisuudet
Pienvalmistajat Euroopasta ilahduttavat laadullaan ja kuvituksillaan. Palojen loistava istuvuus ja himmeä pinta tekee palapelihetkestä rentouttavan. Tutustu Bambellen, Penny Puzzlen, Trevellen, Olleon, Piecelyn ja La Fabrique à Puzzles -palapelimerkkien valikoimaan.
Tutustu myös tanskalaiseen Vissevasseen, jonka pyöreät palapelit ja minipalapelit ovat kuvituksiltaan rauhoittavia ja valmiina upeita taideteoksia. Vissevassen palat kiiltävät hiukan. Vastapainona värien toistuvuus on huippuluokkaa.
Tutustu eri palapelimerkkeihin Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta
4. Lautapelit yhdessäoloon
Perheille, pariskunnille ja ystäväporukoille – lautapelit yhdistävät ja on sosiaalinen tapa viettää yhteistä aikaa. Peleistä löydät klassikoita ja uusia tuttavuuksia, joita on kiva pelata yhdessä.
Esimerkiksi Othellon säännöt opit hetkessä ja Harry Potter-korttipeli sopii myös lasten kanssa pelattavaksi. Disney Villainous -lautapeli on myös nuorten makuun. Keräilykorttipeli Disney Lorcana on kevään hitti – sopii niin pelaajille kuin faneille, jotka haluavat kokea uudenlaisen pelielämyksen Disney-hahmojen parissa.
Tutustu kortti- ja lautapeleihin
5. Rakkaimmat palapelit kehykseen
Joskun palapelistä vain tulee niin hieno, ettei sitä raaski purkaa. Onneksi palapelin voi kehystää. Avuksi löytyy palapelikehyksiä, joihin palapelin voi koota suoraan tai siirtää valmis palapeli.
Kehyksiä löytyy 1000 palan palapeleille sekä Eurographicsin 500 palan palapeleille.
Jos palapelin siirtäminen kehykseen sellaisenaan mietityttää, voit liimata palapelin ennen siirtämistä. Tutustu palapelin liimaukseen Pienen Harrastepuodin blogissa.
Palapelikehykset ja palapeliliimat löydät palapelitarvikkeita esittelevältä sivulta
Lahjaideat palapelien ystävälle löydät varmasti Helsingin myymälästä Malmilta. Myymälän sadoista palapeleistä, peleistä ja palapelitarvikkeista löytyy isot ja pienet lahjat.
Malmin myymälän uudet tilat löytyvät Turkhaudan 1, 00700 Helsinki.
Malmin juna-asemalta ja bussiterminaalista on noin 250 metrin kävelymatka ja autolla saapuville on runsaasti kiekkopaikkoja kadun varrella.
Lue myös blogi, jossa vinkkejä keskeneräisen palapelin siirtämiseen ja säilyttämiseen.